Tässä artikkelissa keskitytään Suomen järvien paistokarkeiden ahvenien ja kuhien etsimiseen talvella. Todellisuudessahan kalojen olinpaikat ja ottihalun saa selville vasta käytännössä kokeilemalla, mutta olemme koonneet meidän näkemyksen mukaisia teorioita parempien valistuneiden ennakkoarvailujen tueksi.

Kuten monessa muussakin asiassa, myös pilkinnässä onnistutaan usein ennakkosuunnitelman avulla. Varsinkin uusien alueiden etsimisessä korostuu pohjakarttojen ennakkovilkuilun ja muunlaisen valmistautumisen merkitys.

Esikartoitus sulan aikaan

Tulevan pilkkikauden ottipaikkojen etsimisen voi aloittaa syksyllä jo sulan veden aikaan, juuri ennen jäiden tuloa. Usein sellaisten alueiden lähettyviltä, jossa on syötti- ja petokaloja ennen jääkannen saapumista, löytyvät myös pilkkikauden hyvät ottialueet.

Syönnösalueisiin vaikuttavia tekijöitä

Kuhat ja ahvenet viihtyvät melko samoilla alueilla, mutta löytyvät usein hieman eri kohdista. Tyypillisesti ahvenen tavoittaa matalammasta kuin kuhan. Lisäksi ahvenparvi saalistaa kuhaa useammin pohjaluotojen jyrkkien penkkojen puoleisilla reunoilla. Kuha suosii usein maltillisesti syveneviä poukamia pohjaluotojen ympärillä. Jos näistä poukamista löytyy vielä pieniä monttuja, ovat ne usein kuhan olinpaikkoja. Kalojen etsimistä helpottaa merkittävästi kaikuluotain ja karttaplotteri.

Veden kirkkauden yhteys ottisyvyyksiin

Veden kirkkaudella on merkittävä rooli kalojen saalistussyvyyksien kannalta. Erittäin tummavetisistä järvistä kaloja saadaan usein 1-4m vedestä. Vähän kirkkaammat, humuksen värjäämät vesistöt (Pielinen, Pyhäselkä) antavat kalaa karkeasti ottaen 4-8m vesistä. Veden edelleen kirkastuessa (Höytiäinen, Leppävesi) kannattaa kaloja etsiä 6-14 metrin syvyyksistä. Erittäin kirkkaissa järvissä, kuten meidän kotiseudulta löytyvä Kuorinka, ahvenia pilkitään usein 12-20 metrin vesistä. Kuhiahan näistä kristallinkirkkaista vesistöistä ei löydy, kun kuha ei niissä menesty.

Vuodenajan vaikutus kalojen olinpaikkoihin

Alku- ja keskitalvella pohjakartasta kannattaa etsiä alueita, joilla on 1-8 metrin syvyisiä pohjamatalikkoja syvien selkävesien ympäröimänä. Lisäksi on hyvä, jos alueeseen sisältyy sekä loivia että jyrkkiä penkkoja ja syvänteiden vieressä olevia, matalampia ”tasankoja”. Nämä muodostelmat voivat olla rantapenkasta loittonevia ulokkeita, tai omia pattimaisia muodostelmiaan syvempien vesien keskellä.

Kevättalvella kalojen lähestyvä kutu luo omat metkunsa pilkkimiseen. Kalat siirtyvät matalien, tasaisten kutulahtien edustoille syömään pikkukalaa. Varsinkin ahvenen pilkinnässä voi havaita talven huippupaikkojen ammottavan tyhjyyttään. Ihan viimeisillä jäillä ahvenia voi saada pienillä tasapainoilla suuria määriä alle metrin syvyisestä vedestä.

Jään alle pääsevän valon määrä osatekijänä

Kun lumikerros peittää jääkannen, kalat alkavat usein pakkautumaan suurimman valomäärän alueille. Toisin sanottuna kalat kertyvät laikkujen ja railojen läheisyyteen. Aamu ja iltahämärässä kalat saalistavat usein matalammista paikoista, tai läheltä pintaa ja kun valon määrä kasvaa, ne siirtyvät asteittain syvemmälle.

Luontaisen ravinnon vaikutus olinpaikkoihin

Järven luontaiset syöttikalalajistot määräävät myös pitkälti isompien petokalojen olinpaikat. Järvissä, joissa ei ole muikkua ja kuoretta, petokaloja löytää luonnollisesti hyvin sellaisista paikoista, joissa pienet särkikalat, ahvenet ja kiisket majailevat. Tällaisten järvien parhaat ottipaikat voivatkin löytyä todella matalasta, jopa alle kahden metrin vedestä – varsinkin jos veden väri sattuu vielä olemaan tumma.

Ilmanpaine ja kalojen olinsyvyydet

Ilmanpaine vaikuttaa kalojen olinsyvyyksiin niiden paikallisilla syönnösalueillaan. Korkeapaine, aurinkoisine keleineen ajaa kaloja tyypillisesti hieman syvemmälle. Ilmanpaineella ja kelin kirkkaudella tuntuu olevan myös suurta merkitystä kalojen syöntihalukkuuteen ja on täysin järvikohtaista, syökö kalat paremmin kirkkaalla, vai pilvisellä säällä.

Jos kala ei liiku, täytyy liikkua itse

Saaliin suuruuden ratkaisee yleensä kuha- ja ahvenpilkinnässä tehdyn työn määrä. Talvella valoisia tunteja on vähän, eikä yhdellä reiällä istumalla kalaparvi välttämättä ennätä löytää pilkkijän tarjoiluita. Tämän vuoksi on tehokkaampaa kairata paljon ja etsiä kalat.

Ahvenparvien etsinnässä kannattaa kairata reikiä noin 20 metrin välein, esimerkiksi matalasta syvälle päin edeten. Kuhaa etsittäessä reikiä saa tehdä vieläkin tiheämmin, noin 10 metrin välein. Yhdellä avannolla ei kannata uhrata aikaa muutamaa minuuttia pidempään. Yleensä huononkin syönnin päivinä jäältä saa poistua ruokakalojen kanssa, kun päivän aikana jaksaa kairata ahkerasti.

Pähkinänkuoressa

Kun lähdetään etsimään parveutunutta, pannukarkeaa järvikalaa, kannattaa ensin etsiä kartasta syvimpien alueiden ympäröimiä pohjaluotoja. Tummassa vedessä kalat ovat yleensä matalassa ja kirkkaassa vastaavasti syvällä.

Valittu alue kannattaa kairata tiheään, esimerkiksi matalasta syvälle päin, siksakkia edeten. Kun kohdekalojen olinsyvyys löytyy, kannattaa pyrkiä kairaamaan reikiä siihen syvyyteen. Ahvenparvet löytyvät monesti matalammasta kuin kuhat ja saalistavat useammin penkkojen jyrkemmillä alueilla.

Lumen tullessa jäälle, railojen ja laikuttuneiden alueiden merkitys korostuu. Keväällä kalat siirtyvät kutulahtien edustalle ja lopulta lahtien perukoille.

PS. Informaatiota ahvenen ja kuhan tasapainopilkinnästä sekä tekniikoista löydät täältä.

Ja nyt järvelle.